Jos olen laskenut oikein, luin vuonna 2021 yhteensä 57 kirjaa. On täysin mahdollista, että olen laskenut väärin, sillä tätä kirjoittaessani ja hajanaisia muistiinpanojani selatessani olen lisännyt listalle jo kolme kirjaa. Voimme kuitenkin olettaa, että luku on lähellä oikeaa – ja määrää kiinnostavampaa on tietysti se, mitä tuli luettua.
Tässä siis kirjavuoteni tiivistettynä muutamaan kohtaan.
Kahdeksan kertaa Flavia de Luce
Ylivoimaisesti luetuin kirjailijani oli Alan Bradley kokonaista kahdeksalla kirjalla. Ihastuin hurmaavaan Flavia de Luceen loppuvuodesta 2020, ja viime vuodelle riitti kahdeksan sarjan osaa kahlattavaksi. Viimeisen, Kuolon kultaiset kiehkurat, säästin jouluksi. Nyt olen lukenut kaikki omapäisen, neuvokkaan ja tavattoman älykkään etsivä-kemistin tähänastiset seikkailut, eikä niiden jatkumisesta ole varmaa tietoa. Tulee ikävä 11-vuotiaan Flavian viiltävää, mutta herttaisen naiivia huumoria ja punaisella Gladys-polkupyörällä viilettämistä pitkin Bishop’s Laceyn kujia.
Parhaat kirjat luettiin lukupiirissä
Kolmen ystävän epäsäännöllinen ja ehdottoman rento etälukupiiri osoitti voimansa ja toi yöpöydälleni viime vuonna muutaman todellisen helmen. Keväällä luimme Anni Kytömäen Margaritan, jonka sydäntäsärkevä tarina ja rikkaat kielikuvat pakahduttivat. Se imaisi pyörteisiinsä ja veti lopulta hyvällä tavalla maton jalkojen alta. Paperikirjassa on ihanat, rapisteltavan ohuet sivut, joita oli viipyilevän alun jälkeen pakko kääntää kiihtyvällä tahdilla.
Vuoden lähes viimeinen luettava, Charlotte McConaghyn Viimeinen muuttolintu ampaisi vielä kalkkiviivoilla top kolmoseen. Siinä on jotain samaa kuin Margaritassa: rikki mennyt naishahmo sekä niin suuri rakkaus luontoon, että se ylittää tarpeen suojella itseä ja omaa hyvinvointia. Viimeinen muuttolintu oli minulle hyvin visuaalinen lukukokemus, kuulas ja avara niin kuin kirjan kansikin.
Vuoden paras kirja oli kuitenkin Juhani Karilan Pienen hauen pyydystys, joka käväisi myös piirin keskusteluissa. Se on mieletön vyörytys outoa ja kummaa – ja siitähän minä tykkään! Karila ei turhia selittele, vaan jättää lukijan selviytymään spefistä keskenään. Hauki on omintakeinen, humoristinen ja synkkä teos, jonka onneksi ymmärsin hankkia omaan hyllyyni.
Pintapuolisuus aiheutti pettymyksiä
Odotin enemmän Matt Haigin Keskiyön kirjastolta, jonka lähtöasetelmassa on suuret mahdollisuudet: päähenkilö päättää kuolla ja päätyy välitilaan, jossa hän saa kokeilla, millaisia elämiä olisi syntynyt, jos hän jossain kohtaa olisi valinnut toisin. Haig tunnetaan taitavana mielen ja sen syvien syövereiden kuvaajana, mutta Keskiyön kirjasto jäi yllättävän latteaksi ja pinnalliseksi.
Toinen lässähdys oli S. J. Bennettin Windsorin solmu, jota cosy crime -nälässäni odotin innolla. Rikoksia ratkova kuningatar Elisabet on potentiaalisesti mehukas hahmo, mutta minulle hän ei tullut todelliseksi, vaan jäi knoppailuksi. Mysteeri ei vetäissyt matkaansa niin kuin olin toivonut.
Ulkomainen kaunokirja dominoi – mutta suomeksi
Vuonna 2021 luin 42 kaunokirjallista teosta ja viisitoista tietokirjoiksi laskettavaa. Tietokirjallisuudessa oli mukavasti variaatiota: esseitä, ei-fiktiivistä sarjakuvaa, kertovaa tietoa, self helpiä, muistelmaa ja valokuvateosta. Kaunon puolella luin kaksi runokirjaa, viisi nuortenkirjaa ja kaksi lastenkirjaa.
Suomalaisia kirjoja 57:stä oli kaksikymmentä, mutta toisella lukukielelläni englanniksi luin vain viisi kirjaa. Kulutin siis paljon suomeksi käännettyä kirjallisuutta.
Ja vielä muutama yksityiskohta…
- Aloitetut sarjat: Louise Pennyn Three Pines, Ransom Riggsin Miss Peregrine’s Home for Peculiar Children
- Päätetyt trilogiat: Rachel Cuskin Ääriviivat, Piia Leinon Suomi 2050
- Kirjailijat, joilta aion tänä vuonna lukea lisää: Juhani Karila, Louise Penny, Liv Strömquist, Marisha Rasi-Koskinen
- Vuoden kirjalöytö: latinankielinen Harrius Potter et Philosophi Lapis SPR-kirpputorilta
- Vaikeimmin muistettava kirjan nimi: Kaikki se mitä en muista (Jonas Hassen Khemiri)
Kaikista luetuista kirjoista huolimatta suurin kirjallinen saavutukseni vuonna 2021 oli se, että sain avopuolisoni oivaltamaan kaunokirjallisuuden hienouden. Kannoin kirjastosta pari hänen toiveidensa mukaista romaania, ja aika äkkiä tietokirjoja ahmivalle hyötylukijalle avautui se, mistä tässä kaikessa on kyse: selittämättä ja opettamattakin kaunokirja kertoo maailmasta ja ihmisestä paljon.
Avartavaa kirjavuotta 2022!
Niin Lotan tapaista 